torstai 29. lokakuuta 2009

VALMIS!!!! =)

Kuulin hullua huhua, että tänään Kerimäen kirkko luovutettu Kerimäen seurakunnalle valmiina =) En ole itse paikalla, kuten tätä blogia seuranneet tietävät, joten en voi kertoa tunnelmista tai valmiista tuloksesta, mutta voin arvailla, että tunnelmat ovat korkealla kaikkien osapuolten kohdalla ja juhlat ovat sen mukaiset ;D Vaikka en olekaan ollut urakassa mukana enää reiluun kahteen kuukauteen, niin silti olo on haikea ja samalla onnellinen. Tämä oli suuri urakka ja ainakin miulle ikimuistoinen. Mitä nyt? Elämä jatkuu, seuraavat urakat ja työt odottavat - jollain lailla se tuntuu väärältä. Olisin niin halunnut olla siellä tänään, paikan päällä. Ikävä jätkiä on kova, kuten myös kirkkoa. Mutta kirkon näen jouluna, jätkiä en. Mie olin vain pieni osa kirkon historiaa, se jatkaa kulkuaan vielä senkin jälkeen, kun mie en enää ole täällä. Kirkko ja sen maalausurakka jättivät minuun suuren jäljen, mie jätin kirkkoon vain pienen ja sekin ylipyyhitään 20 vuoden päästä. Mutta ei se haittaa, se on elämää ja mie sain olla pienen hetken osa kirkkoa, se riittää =) Silti pojat: miulla on kamala ikävä teitä, vaikka te ette enää muistaisikan minnuu. Elämä täällä Ruotsin maalla on välillä niin yksinäistä.

Mutta asiaan, sillä olihan miulla sellaistakin =) Ajattelin näin blogini viimeiseksi tekstiksi koota tänne kuvasarjan ennen ja jälkeen kuvista =) Totta, mie lähdin jo kaksi kuukautta sitten pois, mutta ehti siinä kolmessa kuukaudessa, mitä olin paikalla näkymään jo suurta muutosta ja siihen perustan tämän tekstini =) Jos joku vielä epäilee, että kannattiko Maailman suurinta puukirkkoa maalata uudestaan ja korjata, niin tässä tulee toodisteita, että kyllä, se todellakin kannatti! Muistuttaisin, että kuvia klikkaamalla saa ne suuriksi, jos haluaa katsella tarkemmin =)

Ovi:


Koristeet:


Ikkunat:



Katto:


Kupolin alapaneeli:


Kupolin yläpaneeli ja katto:


Kupolin syöksytorvet:



Kirkon risti ja sen jalusta:

Kupoli:


Kirkko kokonaisvaltaisesti:


Tapulin kivijalan ruosteenpoisto:


Tapulista miulla ei ole valmiita kuvia, sillä se oli vielä kesken miun lähdettyä, joten en laita tuon enempää kuvia siitä. Muutenkin tämä kooste on vain yleisvaltainen kooste, jotta saa käsityksen muutoksesta. Lisää kuvia löytyy tästä blogista - niitähän todella kertyi ;)

Haluan lopuksi kiittää kaikkia urakkaan osallistuneita ja tätä blogia seuranneita. Oli suuri kunnia miulle, että tätä blogia luki ja seurasi usea sata ihmisiä ympäri Suomea ja jopa maailmaa. Oli ylipäätään suuri kunnia olla osallisena tässä urakassa. Kiitos kaikille kommentoijille ja kerimäkeläisille palautteesta - se piristi mieltä =)

Henkilökohtaisesti haluan vielä kiittää Jani Jorosta, että hän otti miut työharjoittelijaksi, vaikka ei ollut koskaan tavannutkaan minnuu, ja Pasi Vilpposta loistavasta ohjauksesta työmaalla ja siitä, että hän ylipäätään kesti miun kovaäänistä persoonaani ;D Aslak Sarre opasti minnuu huomaavaisesti koko projektin ajan ja antoi miulle loistavia neuvoa, kuten myös Lauri Joronen: kiitos teille. Mauno Tiihonen piristi päiväämme pitkin urakkaa loistavilla tarinoillaan ja sai miut kiehahtamaan useammankin kerran peukalokokeiluillaan ;D No, oli se maali joskus kuivaa ;) Ja sitten te "jätkät". Niin. Aino: kiitos, meillä oli aivan mahtavaa! Naureskelen vieläkin erikoisille tempauksillemme ja juttutuokioillemme. Vieläkö siun oikean käden nimetön temppuilee? Miun ei vieläkään toimi =D Jarmo: kiitos seurasta ja rauhoittavasta olemuksestasi =) Jukka II ja Kari: te piristitte päivääni ja autoitte aina tarvittaessa, lämmin kiitos teille. Ville ja Toni: =D Miulla on loistavia kuvia teistä! =D Kiitos juttutuokioista, mainiosta seurasta ja siitä, että ylipäätään olitte mukana =) Jorosen miehet: te olitte aivan mainioita ja jaksoitte aina naurattaa ja opastaa minnuu, kiitos! Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä Jukka I: kiitos että olet olemassa, kiitos että olit ystäväni, kiitos että piristit päivääni vain viheltelemällä ja olemalla oma itsesi. Ilman sinua tämä kesä ei olisi ollut niin täydellinen kuin se oli. Kiitos teille kaikille! Miulla oli mahtavaa, toivottavasti teilläkin oli!

Se on loppu nyt. Lopullisesti. Tai ehkä palaan tänne taas 20 vuoden päästä. Tiedä sitä. Kerimäki kuittaa ja lopettaa.