Taas täällä =)

No niin. Olen taas palannut takaisin sorvin ääreen ja voi että tuntuu hyvältä =) Poissaolostani hämmästyneille tiedoksi, että olin viime viikon sairaslomalla, mikä oli syy hiljaisuuteeni. Jos olisin viettänyt viikon sairastaen Kerimäellä niin päivityksiä olisi varmasti tullut, mutta pakenin Punkaharjulle mummin hoiviin potemaan ja koska miulla ei vieläkään ole sitä tietokonetta eikä näin ollen nettiyhteyttä, niin enpä päässyt tännekään kirjoittelemaan, minkä yritän korjata nyt =)

Viimeistä viikkoa viedään =/ Se tuntuu käsittämättömältä ja haikealta ja ne, jotka miut tuntevat tietävät, että itken herkästi, joten kyllä: tippalinssissä sitä täällä ollaan... Selvitäkseni tämän tosi asian tajuamisesta yritän olla miettimättä koko asiaa ;) Kieltäminen on paras itsensä hämäämiskeino. Mutta ei tätä voi paeta, lähtö odottaa ja siksi kävinkin tilaamassa perjantaiksi kakun meille töihin. Lopetetaan tämä viikko sitten kakkukahveihin... Mutta siihen on vielä muutama päivä aikaa, joten mietitään sitä sitten! Nyt kerron, mitä pojat saivat aikaisiksi miun sairasloman aikana =)

Ensinnäkin: tapuli on kaavittu, lähes kokonaan pesty ja hiominen aloitettu =) Ei hullumpaa =) Täytyy myöntää, että hiukan orvolta tuo tapuli näyttää ilman maalikerrostansa, mutta kyllä se asia vielä korjaantuu =)

Toinen asia, minkä huomasi heti tapulin jälkeen oli pääovi.

Se on pohjamaalattu ja tikutettu/kitattu - ja anteeksi taas kielenkäyttöni, 'tikutettu' ei varmasti ole oikea termi ;D Ovi on siis "uutta" puuta eli se ei ole alkuperäinen vaan vaihdettu jossain välissä, ja niinpä puu on elänyt ja halkeillut, mikä on aiheuttanut rakoja siihen ja nämä raot on sitten kitattu tai tarpeen vaatiessa viilulla korjattu näin:

Työ on siis vielä keskeneräinen, joten nämä kuvat oli vain välivaiheesta.

Telineille kiivetessä sai ihailla valmista seinäpintaa silmän kantamattomiin sillä pohjoisen pitkä seinä on pintamaalattu eli valmista pintaa on taas pressujen alla =) Maalarimme ovat olleet ahkerina =)

Siis aika paljon kaikkea viikon aikana =) Tuo tapuli oli aika kova saavutus, täytyy myöntää. Nyt pojat ovat kovaa vauhtia sitä hiomassa, mutta tunnetusti se on työvaiheistamme se aikaa vievin osuus, joten siinä menee nyt hetki. Sitten pohjamaalaus ja pintamaalaus, mutta siihen mie en enää taida päästä osallistumaan... No, tämä viikko todisti, että kyllä tämä työmaa pysyy pystyssä hyvin ilman minnuukin ;D Antaa siis poikien hoitaa hommat kunnialla loppuun saakka =)

Tänään sitten jatkui urakkamme monella eri työsaralla. Maalarit maalaavat pintaa itäpäädyssä ja homma etenee heillä nopeaa vauhtia. Marko pääsi hiekkapuhaltamaan tapuliin mallipuhalluksia ja sen kuuli taas koko kirkonkylä ;)

Hiekkapuhallussäiliö majailee pakettiauton takaosassa ja kyllä: hiekkaan pääsi piirtelemään kuvioita =D

Mie pääsin Jukan kanssa poistamaan maalia pohjoisseinän yläosasta ja siinä se päivä rattoisasti menikin =)

Maalinpoistoaineen vaikutuksen ajan napsin kuvia minkä ehdin - miulla oli aika suuri vajaus kuvien ottamisessa edellisen viikon sairastelun takia ;) Niinpä kamera etsi ja löysi kaikenlaista =D

Portaat, jotka eivät johda mihinkään:

Telineen kaiteissa on reikiä, joista maailma mm. näyttää tältä ;D

Hienoja maisemia tietenkin =)

Loistava risti

Tekstejä maalien alla, muistoja vuosien takaa.

Ja mystinen luukku, joka ei johtanut mihinkään...

Kaikkea sitä löytää, kun vain katselee ympärilleen ja mie aion katsella nyt entistä tarkemmin, sillä pian miun maisemat vaihtuvat kokonaan toisiin.

Telinemiehet purkivat kupolista telineitä tänään ja sitä katsellessa tuli jotenkin haikea olo. Telineistä ja kirkon eri kerroksista, koristeista ja ikkunoista on tullut tuttavia ja kotoisia koloja ja telineiden purkamisen myötä sinne ei enää pääse, niitä ei pääse enää katselemaan ja koskemaan. Ne ovat olleet pitkään koti ja tuntuu oudolta, kun tie niiden luokse puretaan ja niitä voi ihailla enää kaukaa. Muistaa vielä tarkkaan, kuinka poisti maalia/hioi/maalasi tiettyä nurkkaa/ikkunankarmia/koristetta, mutta ne eivät ole enää käden ulottuvilla - eikä ole mitä luultavimmin seuraaviin 20 vuoteen. Kuka koskee seuraavan kerran niihin ja kehuu/moittii meidän kättemme työtä? Olemmeko me täällä silloin? Olemmeko mukana vai vaan sivusta seuraajina? Pääsemmekö enää näkemään upeita maisemia korkeuksista, järven usvaa aamutuimaan? Kuka seuraavan kerran tekee sen saman työn, minkä me olemme tehneet, peittää/poistaa meidän kättemme työn? Ja nauttiiko hän yhtä paljon siitä kuin me nautimme? Saa nähdä. Voihan olla, että osa meistä on täällä taas 20 vuoden päästä tai sitten ei. Mie olen miettinyt kovasti heitä, jotka olivat näillä seinillä meitä ennen ja jättivät jälkensä puun pintaan. Miettivätköhän seuraavat meitä? En tiedä.