torstai 11. kesäkuuta 2009

Ja sitten nousimme kupoliin =)

Aamu oli erityisen kaunis tänä päivänä ja kevyt usva leijuili vielä järven pinnalla meidän kiivetessä korkeuksiin.


Päivä oli sitä samaa, mitä eilenkin, eli hiomisen jälkeistä kaapimista, mutta Pasi väläytteli heti aamusta mahdollisuutta, että iltapäivällä pääsemme ehkä kupoliin ja sen ajatuksen voimalla jaksoimme eteenpäin. Tämän aamun Puruvesi oli kirjoittanut meistä hyvän jutun ja kahvitauolla luimme sitä ja naureskelimme kuville. Ikävä kyllä nettiversio ei ole niin hyvä kuin paperiversio, mutta nettiversion voi lukea täältä: Kerimäen kirkon maalaus lähtenyt hyvin käyntiin.

Ja sitten se vihdoin koitti: ruiskukoneen tasainen naksutus kupolista ja suhina =) Jukka I levitti meille maalinpoistoainetta ja myö päästiin kaapimaan!!!! =D Kyllä tätä oli odotettukin!!!! =D Ihanaa!!!


Ei tarvinnut Pasin toista kertaa sanoa, että voimme mennä sinne kaapimaan, jos haluamme ;D Sitä ennen ihailimme hetken maisemia ja nautimme auringosta =)


Kaavimme niin innoissamme, että hetken jopa mietimme jaksammeko kiivetä alas kahvitauolle, mutta päätimme sitten jaksaa. Aino laski, että portaita oli kavuttavana 116 kpl yhteen suuntaan ja niitä tuli ravattua tänään taas muutamaan otteeseen, joten hyvää kuntoilua tämä työ on ;) Päivä loppui yllättävän nopeasti ja maalinpoistoainetta oli vielä seinissä, joten jäin enemmän kuin mielelläni kaapimaan seiniä ;) Onneksi aloitimme varjon puolelta, sillä muuten olisin palanut ihan totaalisesti. En kuitenkaan joutunut kaapimaan yksin, sillä miulla oli seuraa =D Se halusi välttämättä kulkea maalinpoistoaineen päältä ;)


Ja tältä seinä näytti kaavittuna =)


Lopetin päiväni haaveiluun ja ihailuun sekä useaan maisemakuvaan. Kyllä mie olen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja tässä on hyvä olla. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti