keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Keltainen iltapäivä

Eilinen säätiedotus lupasi tänne Itä-Suomeen erittäin kesäistä säätä, eli sadetta ja kylmää, joten miun ainoana toiveena nukkumaan mennessä oli, että sade malttaisi sen hetken odotella, että ehdimme maalata taivas alla olevat harmaat kohdat ennen sitä. Niinpä aamulla kiiruhdin töihin ja olin jo ohentamassa harmaata väriä Pasin vasta ajaessa pihaan, sillä olin päättänyt voittaa kilpailun sateen kanssa. Jälkeen päin ajateltuna kiireeni oli koomista, mutta enhän sitä etukäteen voinut tietää, sillä sade tosiaan malttoi odottaa: se tuli vasta klo 17 ;) Niinpä kiipesin heti klo 7 aamulla tasolle 11 maalaamaan harmaata ja ihailemaan maisemia =)

En ollut suinkaan ainoa, joka tänään kilpaili sateen kanssa, sillä Jukka I, Toni ja Ville olivat tänään poistamassa maaleja kupolista, jossa ei ole pressuja suojana.


Koska olemme nyt yläilmoissa poistamassa maaleja ja matka alas on sen verran pitkä, että letku ei riitä ylös saakka, niin meillä on ruisku valmiiksi ylhäällä, mikä tarkoitti, että maalinpoistoaine piti kantaa ylös ruiskun luo ;) Mie siis olin onnekas, kun kannoin vain vajaan 10 litran tönikän maalia ylös, kun pojat raahasivat jokainen 20 l maalinpoistoainetta ylös saakka ;) Hyvä aamujumppa ;D

Mie puolestani päätin voittaa pelkoni ja laskeudun kattotasolle maalaamaan pilarin alaosan - olihan pojat tähän saakka olleet niin ritarillisia ja tehneet maalinpoistot samasta kohdasta, kun itse en ollut uskaltanut. Pelot ovat niiden voittamista varten, joten yksi pelko taas selätetty =) Ja hyvältähän se näytti valmiina =)


En silti lupaa vielä, että maalaisin - tai edes poistaisin maaleja - katolta, vaikka Jukka II koko ajan yllyttääkin minnuu siihen ;) Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Voi olla, että yllätän muut - ja itseni - ja keikun vielä tämän kesän aikana katolla - tuskin kuitenkaan ;) Se on liukas...

Tänään telineillä kiipeili porukkaa vaikka kuinka paljon, kun paikalla oli kaikki mestarit =) Tänään oli siis työmaakokous, minkä vuoksi paikalla olivat kaikki maalausurakassa olevat tahot suunnittelijasta lähtien ja heidän lisäkseen vielä liuta toimittajia. Toni ja Ville saivat kehuja hionnastaan ja ihan ansaitusti: he ovat tehneet pitkää päivää sitä tehdessään ja kuten olen jo aiemmin sanonut, miusta ei olisi siihen koko päiväisesti. Lopussa kiitos seisoi siis =) Projektistamme tulee juttu Väri ja pinta -lehteen syyskuussa, joten lukekaapa ne, joille se tulee =) Muut toimittajat meni miulta ohi suun, mutta tällä kertaa ääneen pääsivätkin ne, jotka oikeasti tietävät jotain eli pääjehut, joten mie tein onnellisesti vain töitä eli maalasin ;)

Sade tosiaan ei sitten yllättänyt koko päivänä, vaikka sitä odottelimme. Harmaat osat olin saanut maalattua heti ruoan jälkeen, minkä jälkeen sain vihdoin ja viimein käteeni keltaisen maalipurnukan! =) Oi, tätä onnea ;) Kaiken lisäksi sain kaataa keltaisen maalini keltaiseen astiaan, joten enää yhtälöstä puuttui keltainen pensseli, mutta se ehkä olisi ollut jo liikaa ;D Mutta aina jokaisessa uudessa värissä on oma jujunsa ja tällä kertaa vastuu maalaamisesta kasvoi kymmenkertaisesti, kun pääsinkin maalaamaan pintaväriä! Enää siis en maalannut pohjaväriä vaan lopullista pintaa ja tottakai olin paniikissa... Mielessäni pyöri vain jatkuvalla nauhalla: "nämä siveltimen vedot jäävät lopullisesti kaikkien näkyville ainakin 20 vuodeksi" eikä se auttanut asiaa, joten vaihdoin nauhan "älä ajattele, että tämä on viimeinen pinta, älä ajattele, että tämä on viimeinen pinta...", mikä ei myöskään helpottanut oloani ;) Lauta laudalta paniikkini kuitenkin laimeni ja lopulta vain tein sitä, mutta silti ajattelin, että pitää olla extra tarkka ja huolellinen. En silti ollut, sillä huomasin lähtöä suunnitellessa, että monta vaparia tai riihipäivää, eli maalittomia paikkoja, oli näkyvissä kun katsoi sivuja alhaalta päin, joten ei kun uusiksi ne laudan aluset vaan. Mutta seinäpintaan olin aika tyytyväinen, vaikka olinkin älyttömän hidas. Kari teki kaksi pätkää samassa ajassa kuin mie tein yhden... Mutta kuten Jukka II ja Pasi totesivat, ei miun tartte kilpailla ammattimiehen kanssa eikä selitellä hitauttani, mie olen vasta aloittelija. Mutta silti piti tehdä samaan asti kuin Kari oli päivän aikana saanut, että huomenna voimme jatkaa samasta kohtaa ;)


Lopulliseen pintaan maalataan pellavaöljymaalia ihan sellaisenaan, ilman ohennusta. Pohjamaalattu seinäpinta harjataan ensiksi puhtaaksi ja sen jälkeen maalataan ohuelti pintakerros päälle huolellisesti joka kolo peittäen. Ne kolot, joita ei saa peitettyä maalilla, kitataan umpeen pellavaöljykitillä ja maalataan sitten sen päälle. Pasi opasti minnuu, että ei haittaa, vaikka pintamaalikerros kuultaisikin läpi, sillä maali turpoaa vielä kuivuessaan, mikä helpotti paniikkiani suuresti, sillä olihan Janin isä painottanut, ettei pintamaalia saa laittaa liian paksulti ja pellavaöljymaalia on vaikea sivellä ohuelti... Vain aika näyttää, teinkö oikein. Toivon totisesti, että tein... Tässä on ammattilaisten taidonnäyte valmiista nelilehtiapilakoristeesta =)



Toni ja Ville ovat olleet niin loistavia maalinpoistajia, hioojia ja kaapijoita, että kaikki maalinpoistotehtävät ovat osuneet aina heille, mutta tänään he pääsivät juuri ennen päivän päättymistä lopulta maalaamaankin =) Näin ollen Jarmo on nyt porukastamme ainoa, joka ei vielä ole maalannut, mutta eiköhän sekin asia vielä korjaannu =)


Näin olemme tulleet juhannukseen. Olen ollut työharjoittelussa nyt 5 viikkoa eikä todellakaan tunnu siltä. No, vielä tätä onkin jäljellä ;) Silti harmittaa jo nyt, että en tule näkemään valmista kirkkoa, kun olen siellä Ruotsin maalla siinä vaiheessa. Tänään juuri Pasi ja Jukka II yrittivät kovasti ylipuhua minnuu, että siirtäisin sitä Gotlantiin lähtöäni, mutta ikävä kyllä se ei ole mahdollista. No, mie nautin tästä työstä niin kauan kuin vain voin eli elokuun puoleen väliin saakka =) Voi olla, että miun on pakko tulla kesken vaihtovuoteni katsastamaan valmis kirkko tänne paikan päälle, vaikka jouluaamun jumalanpalvelukseen, mutta katsotaan nyt. Sinne on vielä aikaa, joten nautitaan hetkestä =)

En usko, että tulen enää huomenna tänne kirjoittelemaan, joten toivotan teille kaikille jo tänään Hyvää juhannusta! =) Nauttikaa keskikesän juhlasta säästä huolimatta. Palaillaan asiaan taas ensi viikolla - jos en sitä ennen innostu tänne kirjoittelemaan ;) Oikein ihanaa juhannusta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti